Siirry pääsisältöön

Uudelle tasolle

Level up

Kasvu vaatii
uskallusta.

Legendaarisen Hakametsän jäähallin ympäristö saa uuden elämän!

Me teemme maailman kattavinta Sport Campusta – täysin uniikkia kaupungin osaa.

Legendaarisesta jäähallista tunnettu Hakametsä tulee uudistumaan ja palvelemaan kävijöitään aiempaa paremmin. Se laajenee uniikiksi liikunnan, urheilun ja hyvinvoinnin keskittymäksi sekä tarjoaa monipuoliset ja maailmanluokan puitteet niin huippu-urheilijoille ja harrastajille kuin järjestö- ja yritystoiminnalle.

Tulevaisuuden kiinnostavin urheilun ja liikunnan keskittymä odottaa!

Mitä uutta on tulossa?

Kokonaisuuteen kuuluu monitoimiareenaksi remontoitavan vanhan jäähallin lisäksi muun muassa moderni sisäpalloiluareena, liike- ja toimistotiloja alan oheistoiminnoille, asumista sekä viihtyisiä ulko- ja viheralueita. Ensimmäistä kertaa kehityshankkeessa yhdistyvät yksityisen ja julkisen muodostama huippu-urheilu- ja liikuntanäyttämö sekä koulutus, liiketoiminta, hyvinvointi ja asuminen. Hankkeen vetureina toimivat Peab, YH Kodit ja Tampereen kaupunki.

Monitoimi­areena

Urheilu- ja liikunta­palveluita

Liike- ja toimi­tiloja

Asuntoja

Ulko- ja viher­alueita

Visualisointi alueesta

Hakametsä Sport Campus

Suunnittelun ja toteutuksen aikataulut

Alla Hakametsä Sport Campus -hankkeen suunnittelun ja toteutuksen aikataulu. Aikataulu elää jatkuvasti, ja tulee päivittymään samaan aikaan kun hanke saa lisää ulottuvuuksia. Kiinnostaako alkumetrit, vai katsotko jo tulevaisuuteen?

Hakametsän alueen kehittämisen visio muodostettiin yhdessä liikunta- ja urheilualan sidosryhmien kanssa.

Hakametsän alueen kehittämistä ohjaava työryhmä aloitti työskentelyn.

Alueen suunnittelu yhdessä sidosryhmien kanssa etenee ja asemakaavan muutostyö alkaa.

Kilpailu alueen konseptin kehittämiseksi ja toteutuskumppanin löytämiseksi järjestetään ja asemakaavoitus etenee taustalla.

Jatkosuunnittelu toteuttajakumppaneiden kanssa. Asemakaavoitus etenee ja kaavaluonnosta valmistellaan.

Hakametsä Sport Campuksen ensimmäinen toimijahaku potkaistaan käyntiin 1.11.2022 pidetyllä tilaisuudella. Co-creation työskentelyt alkavat, joissa jokainen osallistuja on aktiivinen kehittäjä. Kaavaluonnokseen liittyvä aineisto julkaistaan syyskuussa.

Alueen tarkempi suunnittelu ja kehittäminen jatkuu. Asemakaavaehdotus nähtävillä 9.11.-11.12.2023.

Rakentamisen tavoitteellinen aloittaminen.

Askarruttaako jokin?

Onko kysymyksiä tai löytyykö sinulta hyvä idea, jonka haluat jakaa? Mielipiteesi on meille ensiarvoisen tärkeä.

Ota rohkeasti yhteyttä!